Laboratorioanalyytikosta maisteriksi
Yliopisto-opintoihin voi hakea myös ammattikorkeakoulututkinnon pohjalta. Näin teki laboratorioanalyytikko Niko Ekholm, joka suorittaa maisterivaiheen opintoja Helsingin yliopiston kemian laitoksella.
MyScience esittelee MY Camp -tiedeleiriläiset
Luovan englanninkielinen sisarlehti MyScience esittelee kansainväliselle Millennium Youth Camp -tiedeleirille osallistuvat 60 nuorta teemaryhmittäin. Lue MySciencesta, mitä mieltä nämä nuoret ovat tieteen ja teknologian mahdollisuuksista.
Kestävää kehitystä Helsingin kuvataidelukiossa
Joukko Helsingin yliopiston kemian opettajankoulutusyksikön opiskelijoita vieraili Helsingin kuvataidelukiossa, jossa toteutetaan kestävän kehityksen Vihreä lippu- ja OKKA-ohjelmia. Vierailulla lukiolaiset kertoivat ajatuksiaan kestävään kehitykseen liittyvästä toiminnasta, jota koulussa on toteutettu vuosien ajan.
Kesätöitä nuorille Tutustu työelämään ja tienaa -ohjelman avulla
Keväisesti lämmittävä aurinko viestii jo lähestyvästä kesästä. Moni nuori miettii vielä, mistä voisi saada kesäksi töitä. Tutustu työelämään ja tienaa on koululaisille ja lukiolaisille tarkoitettu harjoitteluohjelma, jonka tavoitteena on tarjota mahdollisimman monelle kesätyömahdollisuus.
"Opiskelu ei ole koskaan ollut näin siistiä"
Tietojenkäsittelytieteen opinnoissa työstä tulee huvia ja huvista työtä, kertoo 21-vuotias Kalle Viiri. Toinen opiskeluvuosi vei Kallen Afrikkaan. Lisäksi hän on ollut mukana tekemässä MOOC-verkkokurssia, joka tarjoaa kaikille mahdollisuuden opiskella ohjelmointia.
Kiinnostaako kemia?
Kemia tarjoaa monia opiskelumahdollisuuksia niin yliopistossa kuin ammattikorkeakoulussakin. Pääaine- ja erikoistumisvalinnoilla voi suunnata opintonsa juuri itseään kiinnostavimpiin kemian osa-alueisiin.
Kiinnostaako fysiikka?
Fysiikkaa voi opiskella yliopistoissa ja opinnoissa voi suuntautua vaikkapa geofysiikkaan tai tähtitieteeseen. Myös monissa tekniikan alan opinnoissa tarvitaan fysiikkaa.
Meteorologia on helposti havainnoitavaa fysiikkaa
Espoolainen Laura Riuttanen tuli Helsingin yliopistoon opiskelemaan fysiikkaa suoraan lukiosta. Nyt hän tekee jatko-opintoja ja väitöskirjaa meteorologiasta fysiikan laitoksen ilmakehätieteiden osastolla, joka edustaa alansa huippua maailmassa.
Kiinnostaako matematiikka?
Matematiikkaa tarvitaan monen alan opinnoissa. Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, ammattikorkeakoulussa käytäntöön erilaisten työelämäprojektien kautta. Katso vinkit siitä, mihin matematiikasta kiinnostuneen kannattaa hakea lukion jälkeen opiskelemaan.
Kun koulu loppuu…
Oletko jo päättänyt, mitä opiskella, kun koulu loppuu? Vaihtoehtoja riittää, mutta miten niiden joukosta löytää juuri sen itselle oikean alan? Kannattaa tutustua netin kunkoululoppuu.fi-sivustoon, jossa erilaisia uravaihtoehtoja avataan muun muassa videoesimerkkien kautta.