Arkistoitu

Mars Marsiin!


NASA:n tutkijat ovat löytäneet Marsin maaperästä mahdollisesti nestemäistä, juoksevaa vettä. Tämä nostattaa pintaan jo pitkään ihmiskuntaa askarruttaneita kysymyksiä. Onko Marsissa elämää? Onko ihmisen mahdollista tulevaisuudessa päästä Marsiin tai jopa asuttaa se?

Taiteilijan näkemys NASA:n Marsia tutkivasta Curiosity mönkijästä. Lähde: NASA via Wikimedia Commons

“Tietyissä olosuhteissa nestemäistä vettä on löydetty Marsista” todetaan NASAN tiedotustilaisuudessa, joka pidettiin maanantaina 28.9.2015. Virtaavaan suolaiseen veteen viittaavat planeetan pinnalta otetut kuvat, joissa on havaittu hiekkavalumia.

Tutkijat eivät sinänsä ole täysin yllättyneitä tuloksesta, sillä vedestä on saatu myös aiemmissa tutkimuksissa merkkejä. Aiemmin on arveltu, että Marsissa on ikiroutaa ja siihen liittyvää vettä, mutta tulokset nestemäisestä vedestä ovat uutta.

Virtaavan nestemäisen veden löytyminen Marsin pinnalta voi tarkoittaa sitä, että siellä on hyvin alkeellista mikrobielämää. Virtaavan veden olemassaolo ja siten maan ulkopuolisen elämän mahdollisuus, on niin tiedemiehille kuin tavallisille tallaajille merkittävä asia.


Tummien ja kapeiden juovien muodostelmat, joita näkyy esimerkiksi kuvan Halen kraatterissa, viittaavat virtaavan veden olemassaoloon Marsin pinnalla. Kuvan lähde: NASA /JPL-Caltech/Univ. of Arizona

Tämä on tärkeää myös sen takia, että Mars on yksi potentiaalisimmista planeetoista maankaltaistamiselle eli sille, että siitä tehdään asuttava Maan kaltainen planeetta. Toisen planeetan maankaltaistaminen on vaihtoehto, jota pohditaan myös keinona pelastaa ihmiskunta, jos maan elinolosuhteet muuttuvat elinkelvottomiksi.

Jos Mars maankaltaistettaisiin, pitäisi planeettaa ympäröivää kaasukehää paksuntaa esimerkiksi jäätikköjä sulattamalla hiilipölyllä tai avaruuspeilillä. Myös planeetan keskilämpötilaa pitäisi nostaa ja lisätä veden määrää planeetan pinnalla, mikä tapahtuisi kaasukehän paksuntamisen yhteydessä. Lisäksi kaasukehän koostumusta pitäisi muuttaa muun muassa jäkälillä ja kasveilla pitkällä aikavälillä.

Virtaavan veden löytyminen edistää Marsin asuttamis- ja maankaltaistamismahdollisuuksia tehden siitä helpompaa ja luultavammin halvempaa, koska prosesissa kyettäisiin hyödyntämään olemassaolevia pintavesivaroja.

Marsin maankaltaistaminen veisi aikaa yli tuhat vuotta. NASA:lla on kuitenkin projekti, jonka tavoitteena ihmisiä olisi Marsissa jo 2030-luvulla. Venuksen maankaltaistaminen on myös vaihtoehto, mutta se vaatisi isompia, enemmän aikaa vieviä ja vaikeampia toimenpiteitä.

Lisää aiheesta: NASAN tiedote

Artikkelin kirjoittajat Saara ja Elli viettivät syyskuussa 2015 viikon tet-harjoittelijoina Luovan toimituksessa.


Kommentoi

Textile ohje