Arkistoitu

Suomalaisen Petterin mukaan nimetään asteroidi


Menestys maailman suurimmassa nuorten tiedekilpailussa poiki 19-vuotiaalle Petteri Timoselle harvinaisen kunnianosoituksen.

Petteri Timonen Phoenixissa esittelemässä työtään yleisölle. Kyseessä on Veripalvelulle kehitetty mallin, jonka avulla voidaan tehdä kustannustehokas verenkeräyssuunnitelma.

Tietojenkäsittelytiedettä Helsingin yliopistossa opiskeleva Petteri Timonen on sijoittunut omassa kilpailusarjassaan toiseksi Intel International Science and Engineering Fair (ISEF) -tiedekilpailussa Phoenixissa, Arizonassa.

Timosen kilpailutyö on SPR:n Veripalvelulle kehitetty ohjelmistotyökalu, jolla liikkuvat verenkeräystilaisuudet eri puolilla maata saadaan suoritettua mahdollisimman kustannustehokkaasti. Timonen toteutti työnsä yhteistyössä Veripalvelun kanssa.

“Onhan tämän hieno tunne, että olen saanut tunnustuksen kaikesta tekemästäni työstä. Palkinto on myös hyvä kannustin jatkaa valitsemallani uralla”, Timonen kommentoi heti palkitsemisen jälkeen Phoenixissa.

Palkinnoksi hän sai 1500 Yhdysvaltain dollarin eli noin 1330 euron arvoisen stipendin menestyksestään Systems Software -kategoriassa.

“Tuomareiden kanssa on aina mukava keskustella, sillä he ovat hyvin kannustavia. Siitä huolimatta jännitti koko ajan, sillä täällä oli hyviä töitä niin paljon”, Timonen myöntää.

Työ on saanut laajemminkin kansainvälistä huomiota, sillä vastaava työkalua ei tiettävästi ole kehitetty muualla.

“Vastaavanlaista tuotetta ei ole kehitetty, joten tälle on tarvetta. Tuomareiden lisäksi osastollani kävi paljon lääkäreitä.”, Timonen kertoo ja paljastaa käyneensä sähköpostikeskusteluja myös Yhdysvaltain Punaisen Ristin kanssa.

Bonuksena nimi tähtikartalle

Timonen sai myös bonuspalkinnon, jonka arvoa ei voi mitata rahassa. Hänen sekä kaikkien muiden ensimmäisen ja toisen palkinnon saaneiden mukaan nimetään asteroideja, joita havaitaan Massachusetts Institute of Technology (MIT) -yliopiston pyörittämän Lincoln Near Earth Asteroid Research (LINEAR) -ohjelman kautta.

“Se on hieno tunnustus ja etenkin, kun kyse on asteroidivyöhykkeellä olevasta asteroidista. En siis ole aivan lähiaikoina törmäämässä maahan”, naurahtaa Timonen.

Mahdollisesti maahan törmääviä ja tuhoa aiheuttavia asteroideja ei nimetä nuorten mukaan.


Maailmalle menestymään kotimaisen kilpailun kautta

Timonen osallistui työllään kotimaiseen Tutki-Kokeile-Kehitä eli TuKoKe-tapahtumaan keväällä 2015 ja voitti lukiolaisten sarjan. Sen perusteella hänet valittiin edustamaan Suomea EU:n Young Scientists -tiedekilpailuun Milanoon. Siellä hänet palkittiin Intel ISEF -erikoispalkinnolla, joka oli matka nyt pidettyyn tiedekilpailuun Arizonaan.

TuKoKe-kilpailun järjestävät yhdessä Kehittämiskeskus Opinkirjo ja Tekniikan akateemiset TEK. Siihen osallistuvien määrä on kasvanut viime vuosina tasaisen tahtiin.

Vuosittain järjestettävä Intel ISEF on maailman laajin kansainvälinen tiede- ja teknologiakilpailu toisen asteen opiskelijoille. Kuusi päivää kestävään tapahtumaan osallistui yli 1 700 nuorta tieteentekijää 77 eri maasta tai alueelta.

Kilpailun lisäksi osallistujilla on mahdollisuus harjoitella omien projektien esittelemistä ja osallistua luennoille, joilla muun muassa kerrottiin miten toimia, jos mielii astronautiksi.

Finalistien projekteja arvioi paikan päällä noin tuhat tuomaria, jotka edustavat eri tieteenaloja ja joilla on kaikilla joko tohtorin tutkinto tai vastaava kuuden vuoden kokemus alasta.

Artikkelin kuvan ja tekstin lähde: Tekniikan akateemiset – TEK


Kommentoi

Textile ohje